Meillä työskentelee yli 800 henkilöä ja liikevaihtomme on yli 350 miljoonaa euroa. Toimimme 17 eri toimipisteessä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tarjoamme vuosittain kesätöitä noin 60–80 kesätyöntekijälle.
Tarjoamme vastuullisia työtehtäviä eri alojen ammattilaisille. Meillä työskennellään vesihuollon ja jätehuollon toimialoilla, seutu- ja ympäristötiedon ja tukipalvelujen tulosalueella sekä ohjauksen ja kehittämisen tai asiakaspalvelujen parissa. Vesihuollossamme on tarjolla maan suurimmat ja mielenkiintoisimmat hankkeet. Jätehuollossa tarjoamme kiinnostavia tehtäviä esimerkiksi kierrätysasteen nostamisen ja kiertotalouden parissa. Olemme vakaa, joustava ja turvallinen työnantaja.
Noudatamme yhdenvertaisuuden, tasapuolisuuden, tasa-arvoisuuden sekä toisen kunnioittamisen periaatteita kaikessa kanssakäymisessä. Rakennamme yhdessä koko henkilöstön kanssa hyvää työ- ja vuorovaikutuskulttuuria.
Henkilöstöetuihimme kuuluvat muun muassa ePassin lounas-, liikunta,- kulttuuri- ja hierontaetu, työsuhdematkaetu joko HSL:n matkakorttina tai ePassille ladattavana saldona, maksuton ja monipuolinen kertotoiminta sekä laajat työterveyshuollon palvelut. Meillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja kouluttautua. Järjestämme sisäisiä koulutuksia eri ammattiryhmien tarpeisiin ja henkilöstömme osallistuu runsaasti ulkoisiin valmennuksiin.