Harkko Capital toimii emoyhtiönä pääomasijoittamiseen erikoistuneessa konsernissa, johon kuuluu kuusi tytäryhtiötä. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 23,5 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa oli noin sata työntekijää.
Harkko Capitalin missiona on toimia pääomasijoittamisen uudistajana, jonka keskeinen sijoitettava pääoma ei ole euromääräisesti mitattava summa vaan osaamispääoma, jota se jalkauttaa tytäryhtiödensä kasvun tueksi. Harkko Capital tekee enemmistösijoituksia kasvun alkuvaiheessa oleviin yhtiöihin, toimii kasvualustana ja toteuttaa sijoituksista irtaantumisen kohdeyhtiön omistajien kanssa yhteisesti sovitun suunnitelman mukaisesti. Harkko Capitalin toiminta sijoittuu varhaisen vaihteen venture capital- ja kypsemmän vaiheen buyout-sijoittamisen välimaastoon.