Visura Oy

Construction · 51 Employees
  • Overview
  • Employees
Access 2 Verified Employees Profiles for Visura OyUnlock Free Contacts Now
About
Visura Oy on Pirkanmaalainen rakennusalan perheyritys, jonka toimitusjohtajana toimii omistaja Pekka Visuri. Visura Oy on rakentanut laadukkaita koteja pirkanmaalaisille sekä monimuotoisia projekteja teollisuuden ja yhteiskunnan käyttöön jo vuodesta 1986. Visuran ensimmäisiä kohteita 80-luvulla olivat mm. Tampereen sydämessä Ratinan suvannossa sijaitsevan Kehräsaaren, Eteläpuiston Klingendahlin sekä Tampereen poliisikoulun peruskorjaukset. 1990-luvulla tuotanto painottui uudisrakentamiseen ja 2000-luvulla suuri osa rakentamisesta on keskittynyt omaan asuntotuotantoon sekä peruskorjaus ja liikerakentamiseen. 2000-luvun suurimpia liike- ja julkisenrakentamisen hankkeita ovat olleet Tampereen Koskikeskuksen uudistus, Ylöjärven koulutuskeskus Valo ja Pispan palvelutalon saneeraus. Tampereen Kaupungin myöntämä hyvän rakentamisen palkinto on myönnetty Visura Oy:lle kolme kertaa (vuosina 1998, 2007 ja 2011). Visuran vahvuutena on ammattitaitoinen oma henkilöstö ja tahto toteuttaa kohteet laadulla, sovitussa aikataulussa.
Year Founded
1986
Social Media
Linkedin
Industry
Construction
HQ Location
Hyllilänkatu 12 Tampere, 33730, FI
Keywords
Vaativat peruskorjausurakatKVR-urakointiJulkisen ja kaupanalan uudiskohteetAsuntotuotantoTeollisuusrakentaminenand RS-kohteetTeollisuusrakentamineRS-kohteet
Location
  • Hyllilänkatu 12 Tampere, 33730, FI

Email Formats

Sign up for free credits and discover verified email addresses of Visura Oy
FormatExamples
first + last
andywarhol@visura.fi
first_initial + last
awarhol@visura.fi
first + last_initial
andyw@visura.fi
first
andy@visura.fi
last
warhol@visura.fi
Get Verified Emails for 2 Visura Oy Employees

Frequently Asked Questions

Learn More about Visura Oy

Similar Companies

Construction

Get key business info for Visura Oy and other 100M companies. Start your seach.

No Credit Card Needed. By signing up, you understand and agree to Futern's Terms and Policy.