Sanoma Media Finland on Suomen suurin kaupallinen mediatalo. Teemme luotettavaa ja kiinnostavaa journalismia, elämyksellistä viihdettä ja vaikuttavia markkinointiratkaisuja. Olemme mukana ihmisten arjessa ja juhlassa, vaikutamme valintoihin ja käsitykseen maailmasta, autamme yrityksiä menestymään. Sillä on merkitystä.
Meillä on isot, kaikkien tuntemat mediabrändit ja joukko maan suurimpia digipalveluja. Sanoman mediat tavoittavat 97 % suomalaisista joka viikko.
Sanomalla työtä tehdään asiakas edellä, datan pohjalta, fiksusti, vastuullisesti ja yhdessä. Meillä jokaisella on tilaa kehittyä, toimia ja olla oma itsensä. Arjen käytännöt joustavat ja niitä kehitetään jatkuvasti. Tähtäämme korkealle ja teemme tosissaan, mutta töissä on myös hauskaa. Työkavereina on alan parhaat tekijät: luovia kykyjä, huippuasiantuntijoita, kehuttuja esihenkilöitä ja ylipäätään poikkeuksellisen kivoja ihmisiä.
Työ Sanomalla näkyy, kuuluu, herättää tunteita, vaikuttaa ja saa aikaan keskustelua. Onko sulla #sanomista?
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa. Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.