Pienestä koosta huolimatta Ilmajoessa on voimaa! Meillä on koko Etelä-Pohjanmaan nuorimmat asukkaat ja yrityskannan kasvu on maakunnan paras. Eteenpäin menemisen meininki ja hyvä yhteishenki näkyy myös työyhteisössämme. Se saa meidät tuottamaan palveluita, joista kuntalaiset ovat tutkitusti ylpeitä.
Aidot kohtaamiset ovatkin parasta mitä voimme työnantajana tarjota. Kun 15 minuutin päässä sijaitsee yksi Suomen kiihkeimmistä kasvukeskuksista, me voimme vaalia ihmisen kokoista mittakaavaa.
Ilmajoki ei siis ole uinuva nukkumalähiö. Asenteemme lähtee jo Jaakko Ilkasta ja yli 500 vuotta kukoistanut kulttuuri on tuottanut meille muun muassa 15 olympiaurheilijaa, saman verran maailmanluokan oopperoita sekä maailman kuuluisimman kylän Koskenkorvan.
Vaikka olemme ylpeitä vahvoista juurista, on ilmapiiri avoin uudelle. Hae siis meille töihin! Olemme Ilmajoen suurin työnantaja, joka voi tarjota kasvukunnan positiivisen ilmapiirin lisäksi vaikuttavat luonnonvoimat arkisten askareiden taustalle. Kun ympärillä on eloisa Kyrönjoki ja kukoistava Alajoki, on arjessa helppo hengittää.